Olen monesti leikillä sanonut, että aivan kuin minulla olisi kaksi eri tytärtä. Toinen on kiltti kuin päivänsäde ja toinen synkkä kuin menninkäinen. Mutta ei niin pientä pilaa, ettei totta toinenpuoli.
Nuppu oli helppo vauva. Nukkui ja söi, itki vähän kun harmitti ja oli muuten iloinen. Nuppu oli helppo taapero. Jos joku hiekkalaatikolla otti kädestä lapion, Nuppu ojensi ämpärin: "Ota tämäkin." Nuppu oli helppo leikki-ikäinen. Kaveri löytyi milloin vain huoltoaseman leikkipaikalta, kerhosta, lastenkonsertista, mistä vain. Nuppu oli hyvä isosisko: hellä hoitaja, vilkas leikittäjä, rakas lohduttaja. Nuppu oli ahkera alakoululainen: teki läksyt, hoiti harrastukset, auttoi kotitöissä.
Kunnes tyttöjen väliset ystävyyssuhteet menivät solmuun. Niin solmuun kuin vain tyttöjen väliset ystävyyssuhteet voivat mennä. Eikä tilannetta helpottanut koulun huonon sisäilman aiheuttama astma ja siitä johtuva luokan vaihtaminen. Nuppu jäi yksin.
Ensimmäistä kertaa elämässään Nuppu ei enää löytänytkään kaveria mistä vain ja milloin vain. Murrosikää lähenevä tyttö kaipasi bff:ää, jolle kertoa huolet ja jonka kanssa nauraa. Mutta toisilla oli jo bff.
Alkoi yläkoulu.Tuli uusi luokka; vanhoja luokkakavereita ja uusia luokkakavereita. Nupun yksinäisyys paheni. Lilja oli ollut joskus paraskaveri, mutta vaihtoi porukoita kokonaan. Nuppu ei halunnut niihin porukoihin, mikä äidin näkökulmasta ei ollut yhtään huono päätös. Ruusu oli ennestään tuttu tyttö ja mukava, mutta Ruusulla oli jo Angervo, joka oli mustasukkainen bestiksestään.
Seiskaluokka meni, kevättodistukseen tuli yksi kutonen ja Nupun elämä romahti. Ainakin se näytti minusta siltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi.
Kommentit julkaistaan valvomatta ja moderoin ne jälkikäteen. Aihe on arka, joten pidäthän kommenttisi asiallisena. Asiattomaksi katsomani kommentit poistan.