Jouluksi kotiin

Päivää ennen kasiluokan joulutodistusten jakoa Nuppu pääsi kotiin. Jännitin kovasti saako Nuppu todistuksen ja minkälaisen, kun oli kuitenkin yhden kokonaisen jakson ollut pois koulusta. Sairaakoulussa tuntui oleen lähinnä kuvista ja köksää, mikä tietysti on varmasti oppilaille kiva, mutta opintosuunnitelmassa edistymisen kannalta hankalaa.

Terapeutti oli opettanut Nuppua hallitsemaan ahdistusta keskittymällä todellisuuteen esimerkiksi piirtämällä puuta. Puun olivat etsineet mielikuvaharjoituksella: "Rentoudu, sinulla on hyvä olla, menet niitylle ja siellä on puu, minkälainen puu se on..." Lääkäri oli luottavainen, että toinen lääke voitaisiin purkaa kevään aikana. Sairaalakoulun opettaja sanoi, että jos voisi kasata dream-teamin, kuuluisi asiakkaistaan, olisi Nuppu siinä ehdottomasti mukana ja kaikki kilpaa kehuivat Nupun suhtautumista, tahtoa, paranemiseen ja hoitoon.

Todistus oli hyvä. Ei yhtään nelosta, vaan ne aineet, mitkä oli arvosteltu oli arvosteltu aivan Nupun normaalille tasolle. Ruotsista tuli 9 ja luulen, että juuri se sai Nupun haaveilemaan kielileiristä Ruotsiin.

Nuppu meni joulujuhlaan ja hakemaan todisuksen, eli kouluun ensimmäisen kerran kahteen kuukauteen. Päivä meni hyvin ja joululoma alkoi.

Pelkäsin käydä töissä koko loman ajan, olihan Nuppu päivät yksin silloin kotona, tai oli tietysti Myrsky, Nupun pikkuveli, joka jo ennen osastojaksoa oli aamuisin houkutellut ja patistanut siskoa kouluun. Onneksi oli Myrsky, vaikka iso huoli ja vastuu oli pikkuveljellä, joka aina oli tottunut, että sisko katsoo hänen peräänsä ja auttaa ja huolehtii. Nyt oli Myrskyn vuoro näyttää voimansa.

Joululoma meni hyvin. Pienet serkut olivat viettämässä jouluaattoa meillä, samoin kuin vanhempani ja sisarukseni. Suuniteltiin helmikuun puolivälissä odottavaa lomaa, Nupun riparia ja kevättä. Koulun alku jännitti, mutta kun ekasta päivästä oli selvitty, jatko meni paremmin. Luokanvalvojan kanssa tehtiin suunnitelma erityisen tuen tarpeesta, johon kirjattiin kokeiden tekeminen suullisesti ja puun piirtämisen salliminen tunnilla ja muita rauhoittavia keinoja.

Oli hankalia päiviä ja hyviä päiviä, mutta kaikista niistä Nuppu selvisi ja vain kahtena aamuna soitti minulle, ettei pysty lähtemään kouluun. Elämä alkoi lutviutua. Tai niin luulin, kun en tiennyt.