Niin kuin alussa kerroin, olin jo jonkin aikaa leikkisästi sanonut, että minulla on kaksi tytärtä, menninkäinen ja päivänsäde. Ajattelin aina, että se on vain teinin mieleialan vaihtelua, mutta ei niin pientä leikkiä, ettei totta toinen puoli.
Päiväsäde on Nuppu, tavallinen, yksinäin nuori, jonka pikkuveli Myrsky on tällä hetkellä paras kaveri ja, toivon niin, myös luottohenkilö. Päivänsäde pelaa Myrskyn kanssa ja lautapelejä koko perheen kanssa, nauraa, shoppailee ja elää.
Menninkäinen on Nuppu, jonka pään sisällä on ääni. Ääni paitsi masentaa ja pelottaa, myös käskee tekemään asioita, joita Päivänsäde ei tekisi. Menninkäinen on hiljainen ja vetäytyvä. Ääni haukkuu Menninkäistä ja arvostelee, käskee viiltelemään ja karkaamaan koulusta. Ja nyt vasta pitkän ajan jälkeen selvisi, että se käskee myös enemmän.
En pysty edes sanomaan sitä asiaa ääneen, se pelottaa minuakin niin, että miten sitten Päivänsädettä. Menninkäiseltä löytyi repusta teriä viiltelyä varten, no niitä on ollut ennenkin, mutta nyt kourallinen lääkkeitä jotka riittäisivät, niin riittäisivät itsemurhaan.
Nyt se on sanottu. Ja Nuppu myönsi, että jos ääni käskisi, Menninkäinen ei pystyisi olemaan sitä tottelematta. Päivänsädettä pelottaa, Mennninkäistä pelottaa ja minua äitiä pelottaa. Kun kaikkia pelottaa, se lisää ahdistusta ja se houkuttelee ääntä, se taas lisää ahdistusta jne.
Tekisin mitä tahansa, että se kaikki pelko ja ahdistus olisi minulla, ja Nuppu saisi olla vain Päivänsäde. Rakas, rakas, menninkäiseni ja päivänsäteeni, jospa voisit edes luottaa minuun ja kertoa kun pelottaa. Pelätään sitten yhdessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi.
Kommentit julkaistaan valvomatta ja moderoin ne jälkikäteen. Aihe on arka, joten pidäthän kommenttisi asiallisena. Asiattomaksi katsomani kommentit poistan.